ADHD jyllää ja jyrää. Yhä useampi meistä epäilee huonon keskittymisen, ajatuksen takkuamisen syyksi adhd:ta. Asiantuntijoiden vastaanotot täyttyvät neuropsykologisista testeistä. Apteekkien hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Adhd lääkkeitä määrätään enemmän kuin koskaan ennen.
Opiskeluajoistani ei ole välttämättä paljoa jäänyt mieleen, mutta jo silloin opin vanhan totuuden, jota 25 kestänyt lääkärin urani on vahvistanut – tyypillisimmät syyt ovat niitä yleisimpiä.
Väittäisin, että yleisin syy keskittymiskykymme heikentymiseen on se, että olemme väsyneitä. Väsynyt ihminen ei pysty pysähtymään ja keskittymään. Multitaskaa, eikä saa mitään asiaa loppuun. Levottomuus ja ahdistuneisuus valtaa mielen. Kuulostaako jo tutulta adhd:ta epäiltäessä.
(Työ)elämä on muuttunut parinkymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti montaa kautta, joista useampaa yhdistää lisääntynyt digitalisaatio.
Ihmiset kokevat työnsä kuormittavammaksi, mutta samat ajatukset – hektisyys, jatkuva saatavilla olo, fomo – määrittävät myös vapaa-aikaamme. Kokonaisvaltainen kuormituksemme on lisääntynyt huikeasti.
Ratkaisuna tuodaan esille kuormituksen vähentämisestä. Tee vähemmän, 8- laadulla tai vaihda työpaikkaa. Todellisuudessa hyvinvointimme syntyy pidemmällä aikavälillä tasapainosta kuormituksen ja palautumisen välillä.
Palautumisesta yli 90% tapahtuu ihmisen nukkuessa.
Molemmat täytyy huomioida. Kuormitusta arvioida. Keventää. Palautumisesta yli 90% tapahtuu ihmisen nukkuessa. Uni on jaksamisemme perusta. Nukkuminen on myös ominaisuus, jota jokainen meistä voi harjoittelulla kehittää ja vahvistaa.
Uni on fysiologiaa. Sillä on ihmiselle elintärkeitä tehtäviä. Se on tärkein energialähteemme. Uni huoltaa aivomme. Se huolehtii elimistöstämme. Ilman unta, ihminen ei voi elää. Silti me laiminlyömme sitä.
Ihmiset nukkuvat vähemmän. Unen laatumme on heikentynyt. Säälittävintä on, että me itse myös tiedämme tämän. Silti, omien valintojemme kautta valitsemme herätä 60% latauksella päivään. Toki, kännykän lataus vieressämme osoittaa 100%.
Mitähän mahtaisi seurata, jos vaikka nostaisimme aamulatauksemme 80%:iin?
Viestini on, että vaikka adhd testaukset ovat varmasti paikallaan ja vaikeat tilanteet ovat … vaikeita … ja lääkehoitoja tarvitaan. Tiedän sen yli 15.000 potilaan kokemuksella.
Optimaaliseen tulokseen päästään vain hyvän oman tekemisen kautta. Mielellään ennaltaehkäisevä, mutta aina ensisijaisena osana muuta hoitoa hankalissakin tilanteissa.
Lue lisää väsymyksestä: Väsymys vaivaa jatkuvasti – onko se normaalia?